Ihmiset

Sini-Tuuli Siponkoski

Neuropsykologian erikoispsykologi, PsT

Sini-Tuuli on kuntoutusalan monipuolinen osaaja, jolla on yli 15 vuoden kokemus neuropsykologin työstä. Hän on perehtynyt sekä kliinisen että tutkimustyön kautta aivovamma- ja aivoverenkiertohäiriöiden kuntoutukseen. Hänellä on myös pitkä kokemus kehityksellisten neurologisten ja neuropsykiatristen oirekuvien (ADHD, autisminkirjo, lukivaikeus) hoidosta lapsilla ja aikuisilla.

Vuosina 2016 – 2021 Sini-Tuuli työskenteli päätoimisena tutkijana Helsingin yliopiston Kognitiivisen aivotutkimuksen yksikössä kartoittaen uusien, musiikkipohjaisten kuntoutusmenetelmien vaikuttavuutta neurologisessa kuntoutuksessa. Hän väitteli psykologian tohtoriksi 2022.

Työssään kliinisenä neuropsykologina Sini-Tuuli on viime vuosina kehittänyt etäkuntoutusmenetelmiä tarjotakseen yhä laadukkaampia palveluita alueille, joilla neuropsykologin resursseja on ollut niukasti saatavilla. Lisäksi Sini-Tuuli työskentelee korkeakouluopiskelijoiden parissa tarjoten lyhytterapiaa ja ryhmämuotoisia hoitojaksoja.

Sini-Tuulia inspiroivat ihmisaivot ja mieli - erityisesti niiden kyky muovautua, sopeutua ja löytää tie eteenpäin. 

Elias Oksanen

Toimitusjohtaja

Elias vastaa Neuropolku Oy:n mediatuotannosta ja verkkomateriaalian tuotannosta sekä myynnistä, markkinoinnista ja strategiasta.